Jo kolmas Business Park Kalasataman alueella!

Hankimme alkusyksystä 2014 osoitteessa Sörnäisten rantatie 29 sijaitsevan Kalasataman Kummelin. Talon myötä toteutamme strategiaamme ja vahvistamme asemaamme Kalasataman kehittyvällä alueella korkeatasoisen toimistotilan ja palveluympäristön tarjoajana.
Kalasataman Kummelin saneeraus täyden palvelun merihenkiseksi Business Parkiksi alkoi syyskuussa 2014. Rakennusta saneerattiin useassa vaiheessa ja ensimmäiset asiakastilat, ravintola ja neuvottelutilat valmistuivat maaliskuun alussa 2015. Saneeraus kokonaisuudessaan valmistui kesällä 2015.
Asiakaslupauksemme mukaisesti toteutamme juuri teidän tarvitsemanne tilaratkaisut, joten osa tiloista on vielä viimeistelemättä.

Selkeä kokonaisuus palvelee myös vierailijoita

1. krs, katutaso (Sörnäisten rantatie 29:n puolella)

Liike- ja toimistotilat

2. krs, pääsisäänkäynti (Vilhonvuorenkatu 12:n puolella)

Aulapalvelu, ravintola, kahvila, kokoustilat, vuokrattavaa toimistotilaa

3. krs

Office center, pieniä toimistoja joustavaan käyttöön

4. – 6. krs

Vuokrattavat toimitilat

7. krs

Auditorio Horisontti

Kestävästi ja vastuullisesti joka päivä

Olemme sitoutuneet toiminnassamme kestävään kehitykseen, vastuullisuuteen ja jatkuvaan kehittymiseen. Nämä näkyvät jokaisessa päivässämme konkreettisesti ja yritystäsi hyödyttävällä tavalla.
Kalasataman Kummelille annamme saneerauksen myötä uuden elämän ja samalla pidennämme sen elinkaarta. Kaukokylmän avulla rakennus jäähtyy haluttuun lämpötilaan ja näin ylimääräinen lämpö siirretään hyötykäyttöön.
Business Parkeissamme on tarjolla myös ympäristöystävällisiä kulkuvälineitä: vuokraa hybridiautoamme tai lainaa polkupyöräämme!
Mikä ihmeen Kummeli?
Kummeli on rannalle rakennettu, päivämerenkulkuun tarkoitettu kiinteä valaisematon merenkulun turvalaite, joka toimii karkean paikannuksen apuvälineenä. Rakenteeltaan se on esimerkiksi valkeaksi maalattu kivilatomus tai puu-, betoni- tai teräsrakenne.